perjantai 18. kesäkuuta 2010

Vihdoinkin puutarhaa

Kasvihuoneessa on tunkua. Siellä kasvaa kaksi päärynätomaattia, yhdeksän kirsikkatomaattia ja reilu parikymmentä ruukkutomaattia 'Red Robin', kurkkuja on neljä, paprikoita reilu kymmenen tainta ja salaatteja. Ja kuten kuvasta näkyy ei istutusastiat ole värisoinnussa keskenään, no, hätä ei lue lakia, enää ei saanut entisenlaisia asitoita joten sankot hyötykäyttöön :)



Näitä (paprikoita) kasvaa vielä keskellä kasvihuonetta muutama kappale.


Melkein kypsää, lapset olivat tänään sitä mieltä, että kyllä, kyllä se on jo valmis syötäväksi. Amppelimansikantaimet ovat jo kolmatta vuotta tuottamasssa satoa, talveksi laitan ne kasvimaalle talvehtimaan.



Voihan pojat, tässä sitä lepäillään seuraavaa juoksuerää odotellessa.



Perennapenkeissä kävi melkoinen kato,penkeissä aukkoja on siellä täällä. No mutta, eipä hätää puutarhamyymälä on lähellä ja siellähän on tarjolla vaikka mitä ihanuuksia ;)
Tämä istutusalue oli vielä perennapenkki keväällä, no, niinhän se on ettei koskaan tule valmista, nyt haluan siitä jotain muuta. Syykin selvä, korkeusero seinän ja perennojen välillä oli melkoinen. Tuijat istutin äskettäin, seuraksi niiden eteen laitan kiinanmarunaa, tuijien oikealle puolelle aikeissa on istuttaa verihappomarjan ja sen kainaloon silkkimarunaa, jos sellaisen jostain löytäisi. Reunuksena on turveharkkoja ja niiden kyljessä kasvaa sammalleimua ja pikkusydäntä. Saas nähdä mitä tähän saa aikaiseksi.


Minusta viiruhelpi on yksinkeraisuudessaan kaunis. Istutin taimen astiaan ja upotin astioineen maahan jottei levittäisi itseään minne sattuu.


Saksankurjenmiekka aamuauringossa

Pikkutalvio

Sormivaleangervo, tämän kasvua odotan, en ole koskaan nähnyt livenä.

Patjarikko

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Lomailua...

Näissä aurinkoisissa tunnelmissa aloitimme lasten kanssa lomailun.Vietimme viikon vanhempieni mökillä. Uitiin, saunottiin, syötiin, kalasteltiin ja nautittiin olostamme.

Kalamies on kalamies, pojat viihtyivät ongen kanssa aamusta iltaan.


Remu tuli tutuksi veden kanssa :) Laiturilla Remulainen halusi tehdä tuttavuutta vesikirpun (vai miksi lie sanotaan)kanssa, ja varmaan loput arvaakin, kuului vain loiskahdus ja sinnehän koira molskahti. Hei, siis noi korvat :))))) Kuvakulmako, märkä turkki vai oikea korvien koko!!!!!?????


Sorsaemo poikasineen kävi aamuisin näyttäytymässä rannalla, suloisia palleroisia koko joukko.


Päivän touhut väsyttivät niin vähän isommat kuin myös pienimmät :)



Muutama kortti valmistui, valmistujaisiin, syntymäpäiville ja lasten opettajille kesäterveisineen.





perjantai 7. toukokuuta 2010

Koiraa ja kortteja

Tällainen suloinen uusi perheenjäsen on saapunut kotiimme. Tulokas on cairnterrieri, nimeltään Kiviaidan Arnold "Remu", huomenna Remulle tulee ikää 9 viikkoa. Aivan ihana pakkaus koko karvakorva. Kanien määrä on noussut kahdella, eli elämäämme kuuluu nyt edelleen viisi lasta :))), 11 kania ja Remu laumanvartijana :)



Tältä Remu näytti puolitoista viikkoa sitten. Syötävän suloinen pallero. Melkoisen muutoksen korvien nousu tekee ulkonäköön!


Kevään odotuksen ja pihan kesään valmistamisen ohella kortteja valmistunut vain ykköskappaleita ja ompeluksiakin vain muutama, kaksi pussukkaa on vielä työn alla. Valkoisen pussukan sai kummityttö nimipäiväviemisiksi.






torstai 8. huhtikuuta 2010

Aikas hurjaa ajankulkua, kuukausi on vierähtänyt etiäpäin, joten voisi sanoa - tulee aika harvakseltaan päiviteltyä blogia. Tosin nyt kortteilu ja ompelu on ollut minivaihteella. Valmista tulee mutta harvakseltaan. Pari ompelutyötä on valmiina mutta laitan kuvan viemisen jälkeen.

Ei muuten ole ensimmäinen kerta kun kuvaan kortin ennen tekstileimausta, no, tämä kortti meni onnittelutekstin kera 1-vuotiaalle veijarille.


Kortin kukat on lävistetty x-cutin kuviolävistäjällä, tykkään kovasti.

Kortin saaja täytti täydet kolme vuosikymmentä. Kortin oikeassa kulmassa olevan shamppanjapullon saa vedettyä pois ja siinä on viesti kortinsaajalle.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Talviloman tuotoksia

Lomasta ei ole enää kuin rippeet jäljellä :( Aikaahan lomalla oli, mutta minne lie se aika ihmeesti karannut. Muutaman kortin ehdin tehdä, nyt on ihan riittämiin ja vaalenpunaista ja lilaa väriä käytetty. Nyt täytyy yrittää tehdä kortteja kevään väreistä.




Vauvaonnittelukortteja, tyttövauvoja pukkaa :)) Alhaalla oikealla oleva kortti on suosikkini, tykkään sen väreistä ja yksinkertaisuudesta.


Tämän kortin saa työkaverini parane pian- terveisin.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

Kassilla on käyttöä


Tytär halusi itselleen tällaisen laukun. Ohjeet ja kaavat löytyy Tildan talossa- kirjasta. Kassi näyttää hienolta ja tuntuu olevan käytössäkin kiva, niin että tällainenhan täytyy tehdä itsellekin. Kangas odottaa jo valmiina, joten jospa nyt kun hiihtolomakin alkoi saisin sen tehdyksi. Kassi oli niin helppo ommella, että näitähän voisi olla vaikka joka viikolle omansa :)))))) Ja mikä parasta, lähellä olevasta alan liikkeestä löytää aivan mielettömän ihania kuoseja, ja kankaat ovat napakkaa puuvillaa joten kassista saa vuoren kanssa sopivan töpäkän.

Nimipäivää, kihlajaista ja syntymäpäiviä...



Nyt vasta huomasin että taisin kuvan ottaa liian aikaisin, siitähän puutuu onnittelu-leima, taisipa olla hätäisen kuvausta :)))))

Kortti meni onnittelujen kera kihlaparille.


Tämä Magnollia-leima on yksi suosikeistani, tyttönen on söpö viinipullon ja korin kanssa.